24. tammikuuta 2011

Munkit mandariinikuorrutteella


En tehnyt jouluna perinteisiä joulupullia - munkkeja kylläkin (ihan kuin rasvakiintiö ei olisi täyttynyt jo muutenkin suklaasta, pipareista ja tortuista). Sekoittelin kuorrutteen tomusokerista ja puristetusta mandariinin mehusta mututuntumalla, enkä valitettavasti muista niiden tarkkoja määriä. Taisin puristaa mehut kahdesta mandariinista ja laittaa tomusokeria sen verran, että kuorrute oli tarpeeksi jämäkkää. En kuitenkaan kuorruttanut kuin ehkä puolet munkeista.


Munkit mandariinikuorrutteella

Pullataikina:
4 dl soijamaitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
10-12 dl vehnäjauhoja
100 g sinistä Keijua

Kuorrute:
tomusokeria
mandariinista puristettua mehua (ehkä kolme-neljä mandariinia?)

Päälle:
tummaa suklaata
Valmista ensin pullataikina. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon mausteet ja osa jauhoista. Lisää pehmeä margariini. Lisää loput jauhot ja alusta taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
        Muotoile taikinasta noin 20 munkkia. Kuumenna öljy ja upporasvapaista munkit kauniin ruskeiksi. Nosta kypsät munkit hetkeksi talouspaperin päälle ja pyöräytä sitten sokerissa.
        Valmista kuorrute sekoittamalla keskenään tomusokeri ja mehu. Kuorruta jäähtyneet munkit. Viimeistele halutessasi munkit sulalla suklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti